maanantai, 11. tammikuu 2016

Suutarin lapsella...ja niin edelleen.

Olen tänä syksynä ja talven aikaan neulonut valtavan määrän sukkia, lapasia, kämmekkäitä, pipoja, sormikkaita... ja arvatkaa kuinka monet olen itselleni tehnyt? 

 

250271_769517929769263_10755860600150035

 

No en yksiäkään.

 

P1011354.jpg

Lapselle hätäisesti neuloin viikko takaperin sentään sukat, nekin sen takia kun toiset, ne ainoat enää jalkaan mahtuvat olivat unohtuneet yökylään. Tai siis toinen niistä. Oikein pikamatkan suoritus; aloin illalla kymmeneltä neulomaan kun tajusin että sukkia todella on vain yksi ja ulkona pakkasta lähes kolmekymmentä. Hiukan ennen kahtatoista päättelin langat ja menin nukkumaan. Ja lapsi sai aamulla sukat molempiin jalkoihinsa. ;)

Riemukseni löysin jokunen vuosi takaperin ostamani retrokirjat, joissa on hassunhauskoja ja aika kamaliakin 70-80-luvun vaihteen neuleita. Osa on todella kivoja malliltaan vaikka värit "hivelevät" silmiä. :D Mutta käyttökelpoisia ja yksinkertaisia malleja. Niitä on pakko kokeilla!

 

P1011348.jpg

 

 

Mitä Sinä neulot kaikkein mieluiten? Ja kenelle? ;)

 

 

 

 

 

maanantai, 11. tammikuu 2016

Käsityötä kotona ja koulussa

12376724_956048164449571_534614737980617

 

Meillä oli juuri ennen joululomaa koulussa pikkujoulu- ja työpajapäivä, jossa pääsi halutessaan kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja työvälineitä opastetusti.

Juuri eläkkeelle siirtynyt opettaja oli viimeisiä hetkiä työssään ja lähes viime töinään opetti minulle jotain todella ihanaa; neulakinnastekniikan. Rakastuin heti!

Laitan kuvia heti kun saan jotain valmista aikaan. Hidasta, mutta ah, niin ihanan koukuttavaa ja mukanaan vievää!!

 

 

Kudoin puilla kapeaa villakangasta joka kävi pesukoneessa hieman kutistumassa. Tuloksena oli hieno kolmiulotteinen rakenne, jota haettiinkin. Tykkäsin ihan valtavasti tämän työn kutomisesta, olisin voinut jatkaa sitä maailman tappiin saakka, mutta loimi loppui kesken. :D

Tästä tulee tuote, aika näyttää että mikä. Olen muhitellut paria ideaa mielessäni...

 

10620514_958787877508933_575273339240890

 

Ehdin ennen joulua myös painaa vähän kangasta, peurakangas oli opettajan mieleen ja tein näistä joululahjoiksi keittiöpyyhkeitä läheisille. Lahjat olivat kovin pidettyjä, eli onnistuivat nappiin.

 

P1010684.jpg

 

Kotona on työn alla koko ajan jotain, neuleita, virkkausta, pieniä huovutustöitä ja korujen askartelua. Into tekemiseen ei laantunut vaikka joulu menikin jo ja lahjoissa oli työsarkaa melkein liikaa, tein siis kaikki joululahjat itse. Nälkä kasvaa syödessä... ;)

 

P1010490.jpg

 

 

maanantai, 2. marraskuu 2015

Saippuakuplia

Oliiviöljysaippuat äkkiä tuloilleen, että ehtivät joululahjoiksi! Laitoin hihat heilumaan ja tänään jatkoin hommaa kun kuumeessa kituutan kotosalla joka tapauksessa.

Ohje ihan perinteinen oliiviöljysaippua, eli Kastiliansaippua.

500g Oliiviöljyä, 125g vettä ja 64g lipeää.

Näissä väreinä mm. vihreää teetä, kanelia ja ruususuolaa sekä hunajaa.

 

P1010479.jpg

P1010485.jpg

P1010482.jpg

 

Täällä Raisiossa on saippuantekokurssi 22.11. ja minä opettajana!

Ilmoittautumiset kristiina.lofgren@hotmail.com mitä pikimmiten ja saat itsetehtyjä joululahjoja ystäville ja sukulaisille. :)

 

lauantai, 31. lokakuu 2015

Kahvinpapuja ja tummaa suklaata

Ruskea on väri joka jakaa mielipiteet.

Itselleni herahtaa suunnileen vesi kielelle välittömästi kun näen täyteläisen, tumman suklaan värisen ruskean. Sitäpaitsi se väri on muutenkin kiva. Ei lemppari, mutta miellyttävä, turvallinen, lämmin.

Sain hommakseni tehdä yhden mallipipon tuhdista, muhkeasta tummanruskeasta villasekoitelangasta.

Otin kasin pyöröpuikot ja pipoa alkoi tulemaan. Jos kasin puikot on kutojan kädessä niin valmistakin tulee ja äkkiä.

 

P1010460.jpg

 

P1010449.jpg

Vaikka neule on ihan tavallista helmineuletta, se todella pääsee edukseen kun lanka on näin muhkeaa.

Mieleeni tulevat välittömästi jostain syystä kahvinpavut neulepinnasta. Entä sinulle? :)

 

P1010467.jpg

 

Ja suklaanruskeasta tulee väkisinkin mieleen se suklaa. ;)

 

P1010472.jpg

 

Tällaiset kuolan valumista aiheuttavat korvakorut tein toista kuukautta sitten. Ne aiheuttavat aina pienen hysterian suklaata rakastavissa ystävissäni kun roikotan niitä korvissani.

lauantai, 31. lokakuu 2015

Hattuja joista ei pitänyt tulla hattuja

Virkkasin hahtuvaa, ihanaa 100% suomenlampaan luonnonväristä villaa. Ajatus oli tehdä aivan muuta mitä lopputulos oli.

Mutta onnistuivat. Hattuina. :D

P1010404.jpg

"Kas, Downton Abbey-hattuja!" tokaisi mieheni kun esittelin juuri pesukoneesta tulleita juttuja. Joista tuli siis hattuja.

P1010402.jpg

Olin yllättynyt että mieheni ensinnäkin tiesi kyseisen sarjan ja että hän oli niinkin hyvin perillä kuinka rouvat ja neidit Downton Abbeyssa pukeutuivat ja millaisiin hattuihin sonnustautuivat. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki hänelle! :)

P1010432.jpg

 

 

P1010439.jpg

 

 

 

P1010421.jpg

 

Lanka Vekkilän Museotilan hahtuvaa, kutosen koukku ja pylväitä, halkaisija noin 30 cm, hatun reunan korkeus 15-20cm ja sitten vaan neljänkympin pikapesuun koneeseen.

 

Sieltä tulee ulos hattu. :)

 

  • Henkilötiedot

    Nelikymppinen opiskelija rakastaa lastaan, miestään ja kissaansa, kiertää kirppiksiä intohimoisesti, köyhäilee, valokuvaa, innostuu kaikesta kauniista, tuunaa ja sisustaa pientä kotiaan ja näkee arjessakin kaikkea kaunista ja ihanaa. Blogissa käsitöitä, leipomista, kotoilua ja elämästä nauttimista suurella sydämellä. Hetkeen tartutaan ja siitä osataan nauttia.

    Postia voit lähettää osoitteeseen kanaemo@luukku.com

  • Kuvia

  • Kuvia

  • Kuvia

  • Kuvia